Blogini sivut

Lopputyö



Tein lopputyönä GIF-animaation Procreate-sovelluksella, joka on minulla iPadilla. Pieniä animaatiota olen rakennellut jonkin verran eri sovelluksilla iPadilla. RoughAnimator ja Animatic ovat minulle tutuimpia, mutta nyt Procreate sovellukseen oli tullut animaation tallennusmahdollisuus. Myös muissa tehtävissä on tekemäni GIF-animaatiot.

Teoksessani ihminen napsii omenoita loputtomasti, ja omenasta on jo haukattu palanen. Omena muistuttaa Applen logoa, jonka synnystä liikkuu legenda. Omena, josta on haukattu palanen, olisi ollut Applen kunnianosoitus Alan Turingille, joka mursi toisessa maailman sodassa Enigma-koodin. Alanilla oli surullinen loppu, ja hänelle tehtiin hänen seksuaalisen suuntautuimisensa vuoksi kemikaalinen kastraatio, joka pilasi hänen elämänsä. Hänen kuolinvuoteensa viereltä löytyi puoliksi syöty omena ja Alan kuoli syanidiannokseen. Omenaa ei tutkittu, oliko syanidi laitettu siihen. 

Applen logosta olen kuullut myös sen tarinan, että se olisi hedelmä Edenin puutarhan Hyvän ja Pahan tiedon puusta, josta Eeva otti omenan, ja haukkasi siitä, ja jumala karkotti ihmiset sen seurauksena Edenin puutarhasta. Tästä olen kuullut ajatuksen, että vaikka tietokoneet ovat tuoneet meille paljon hyvää, tulee aina ymmärtää myös se, että samalla olet haukkaamassa palaa kielletystä hedelmästä. Netistä löytyy ihmisen pimeimmät puolet, ja näillä laitteilla voidaan tehdä uskomatton paljon hyvää - ja pahaa. Vastuunsa tulee siis tuntea, kun tartut laitteeseen. Animaationi on loppumaton, joka kertoo siitä, millaisen addiktion laitteet voivat synnyttää. Pelien ja nettiriippuvuuden takia "oikea" elämä saattaa kärsiä. Koneet on rakennettu houkutteleviksi meitä jatkuvasti palkitsemaan, mutta osaako jokainen ihminen olla tarpeeksi vahva, että pystyt omin avuin pyristelemään koukusta pois? 

Lähteet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.