H5

B14 - Pelillistä oppimista

En päässyt mahani kanssa Rovaniemelle pelaamaan Seppo-peliä, jotenkas tutustuin Seppo.oi pelialustaan ja tein itse pelin, joka sijoittuu Oulun keskustaan, ja koskee siellä olevia katutaide- ja taideteoksia. Tehtävät ovat kaikki luovia tehtäviä - yritän itse joku päivä käydä pelata peliä miten se toimii. Koin Sepolla pelin teon erittäin helpoksi - toivottavasti pelaaminenkin on. Kuulin että ystäväni lippukunta oli hyödyntänyt Seppo-pelialustaa myös partiossa tehden sillä rastiradan. Todella mainio ajatus, sillä partiossa onkin kiva hyödyntää tekniikkaa apuna!

Seppopelini vanhenee 12.6., joten tässä screenshotit pelistä:

B15 - Katso, lue, kuuntele

Digipelien tarkoitus on antaa pelaajalle palautetta ja aivokarkkia siitä, että hän on hyvä. Peleissä on aina rakennettu palkitsemismekanismi, jokin, mikä saa palaamaan aina uudestaan pelin ääreen, esim. tasolta toiselle siirtyminen. Kun pelaa vielä, teet nämä asiat pelissä, saat palkinnon. Jatkuvien palkkioiden keräily antaa aivoille hyvänolon tunnetta, mutta saa samalla myös koukuttumaan. Itse muistan koukuttuneeni lapsena Roller Coaster Tycoon -peliin ja The Simssiin. Roller Coaster Tycoon pelissä kentissä oli jokin tavoite, ja The Simssissä tavoitteen pystyi keksiä itse, esim. tahdon ylentyä ja tienata perheelleni rahaa. Muistan että kesäisin näitä pelejä "hakkasin" yömyöhään. Aamulla herättiin yhdentoista aikaan, ja ihmeteltiin, mihin se aika oikein oli mennyt. Oli niin koukuttavaa pelata, että teen vielä tämän, ja tämän, jotta saan tämän. Kuten A-studion jutussa kerrottiin, peli antaa nautintoa, koska siinä tuntee olevansa hyvän, siinä saa toteuttaa itseään ja siinä on sosiaalinen taso - pelistä voi keskustella muiden pelaajien kanssa. Mietin itse, harmittaako tämä hukkaan heitetty aika pelien äärellä. Ei oikeastaan. Nykyään koen samanlaista "addiktiota" somen kanssa. Some on rakennettu sellaiseksi, että se antaa aina jotain uutta vähän, jotta sinne palaisi vähän väliä kyttäilemään mitä siellä on tapahtunut, ja onko julkaisustani tykätty. Tämä on ihan sairasta ja typerää, että itse vähän väliä vilkuilen, montako tykkäystä insta-julkaisuni on nyt saanu, ja mietin, että miksi tämän julkaisu on saanut enemmän tykkääjiä kuin tämä toinen. Julkaisen instassa kuvituksiani, ja jotenkin annan sen tosi paljon määrittää olenko hyvä kuvittamaan, mikäli saan paljon tykkäyksiä. Joskus jo piirtäessä tietää, että tästä tykätään. Sitten joskus taas oma arvio menee pieleen, ja julkaisusta ei tykätäkkään. Jatkuvat palkinnot koukuttavat. 

Nykyään monet pelit annetaan ilmaiseksi, mutta jotta niissä voisi edetä nopeammin, tätä voi nopeuttaa käyttämällä peliin rahaa, jolla saa erikoisominaisuuksia, jotta pelissä voi edetä nopeammin. Pelikasvattajan käsikirjassa oli kiinnostava nosto, että tosielämän tälläinen pelisovellus on esim. bonuskortti järjestelmät. Mitä enemmän ostat tietystä paikasta, bonustasosi nousee. Eräs ystäväni esim. ostaa aina luottokortilla, jotta keräisi samalla pisteitä, joilla voi ostaa lentoihin esim. korotuksen business-luokkaan. Itse en ole koskaan ajatellut, että tämäkin on eräänlainen koukuttava, palkitseva peli. 

Pelillisyyttä voidaan myös hyödyntää oppimisessa, ja hauskaa olikin vertaus, että pelien avulla oppiminen voi olla suklaalla kuorutetun parsakaalin syömistä. Oman kokemuksen mukaan varsin kiva oppimispeli on kielipeli Duolingo, jonka avulla voi alkaa opetella vierasta kieltä. Ennen sovellus oli täysin ilmainen, mutta valitettavasti nykyään siitä pitäisi maksaa, jotta saisi kokemusta haittaavat mainokset pois. Ilman Duolingon "koukuttavuutta" en osaisi sanaakaan espanjaa, enkä olisi sitä koskaan alkanut edes opiskella. Duolingossa sitoutetaan pelaaja pelaamaan joka päivä muutaman tehtävän, jotta peliputki olisi mahdollisimman pitkä. Duolingo oli ennen myös yhdistetty Linkediniin, eli kielen opettelu tietylle nosti kielen esille myös Linkedinin CV:ssä. Nyt kuitenkin Duolingoilu on jäänyt, mutta se pitäisi elvyttää, koska alkaa muuten "Perros comen queso" (Koirat syövät juustoa)  ynnä muut huippulauseet unohtua. 

Olen joskus nähnyt TV-dokumentin, jossa etsittiin jotain molekyyliä yms. jonkin vakavan taudin parantamiseen, ja tähän oli kirjoitettu peli, jolla pystyttiin testata molekyyliä, olisiko se toimiva lääkkeenä. Ihmisten pelaamisella oli siis oikeastikin joku konkreettinen hyöty, eli pystyttiin jotenkin virtuaalisesti testata, pysyykö molekyyli kasassa tms. Eli pelillisyyden voisi hyödyntää jonkin järkevämpääkin, kuin virtuaalisen pipon metsästykseen pikselimössöukkelille. Onkin aika ahdistava ajatus, miten paljon vaikka pelkät pelit syövät ihmisten aikaa, kun he voisivat tehdä jotain järkevääkin. Pelit ovatkin A-studion jutunkin mukaan vaarallisia kun ne addiktoivat lujasti juurikin koukuttavuuden mekanismillaan.